Viimeiset harjoitukset oli tänään ennen matkaa. Jännitystä oli ilmassa. Tunnelma oli iloinen ja odottava. Aamulla startataan. Pakkaamista on vielä niillä jotka ei sitä ole vielä tehneet (kuten kirjoittaja).
Myös puheenjohtaja Kirsi kävi antamassa vielä viimeiset ohjeet, kuten: oma juomapullo ja vähän evästä mukaan. Myös passi on tärkeä! Keskittyneinä kuunneltiin ja luettiin jaetusta paperista vielä tarkasti asiat.
Aamulla tosi aikainen herätys ja bussilla kentälle - erilainen ja hieno kokemus edessä! Jännää!
torstai 25. huhtikuuta 2013
maanantai 22. huhtikuuta 2013
Iloista menoa harjoituksissa 18.4.2013
Takana on pitkä päivä osalla koulua ja osalla koulun lisäksi virsilaulutapahtumaa. Kiva on kuitenkin kokoontua muiden samasta asiasta tykkäävien seuraan laulamaan. Iloinen puheensorina valtaa tilan, kun mahdollisuus sille tulee.
Äänenavauksessa harjoitellaan lihasten ja äänen yhteispeliä. Tuuli kannustaa ja ohjaa. Laulajat koittaa venyttää ääntä. Osa sitä on koko päivän jo jumpannut virsien ja esityskappaleiden kanssa jatkaen vielä illalla. Opittu on päivän aikana paljon niin virsistä kuin muustakin ja nyt vielä laulamisesta yhdessä ja oman äänen hallinnasta. Vaikeaa ja vaikka olisi laulanut kauan aina löytyy uusia asioita.
Äänenavausta |
Tuuli äänenmuodostaja seuraa harjoituksia |
Kuoronjohtaja Sanna näyttääkin tällä kertaa edellisellä kuoroviikonlopulla kuvattuja videoita. Kappale kappaleelta käydään läpi mitä videolla näkyy ja kuuluu vai kuuluuko?
Videoiden seuraamista harjoituksissa |
Kiinnostuksella katsotaan ja kommentoidaan ja sitten lauletaan paremmin. Kovaa työtä ja kuoronjohtaja Sanna on tinkimätön. Etsitään oikeaa korkeutta ja oikeaa tahtia. Alusta aloitetaan useasti ja pianolla haetaan oikeaa säveltä.
Välillä harjoitellaan koreografiaa ja askelia. Youtubestakin otetaan mallia. Posket punottaa ja kuumakin on. Ilo kuitenkin näkyy silmissä, vaikkä "Käppeessä" pitäisi olla äkäinen ja vihainen ja polkea jalkaa.
Yhteiset harjoitukset päättyy Lorulaileen katsomiseen ja miettimiseen ja sitten jatketaan vielä pienellä porukalla kilpailukappaleiden hiomista. Iloista ja innokasta ja väsynyttä porukkaa - matka lähenee ja kilpailu. Tahto osata ja laulaa oikein sekä parhaiten tässä Venetsian kilpailussa on tahto, joka saa jaksamaan jatkaa.
Viikonpäästä viimeiset harjoitukset ennen matkaa! Tuntuu että opittavaa on vielä ja rimaa ei todella pidetä matalalla!!! Päivä on pitkä, mutta ilo kantaa ja antaa voimaa. Näytetään mihin tämän porukan ääni riittää - kultainen ääni! Sehän riittää!
Venetsiaan lähtökonsertti 21.4.2013
"Volare Cantare" -konsertti oli todella kauniina aurinkoisena päivänä Musican isossa salissa. Tytöt nauttivat laulamisesta ja yleisö myös. Kuoronjohtaja Sanna hoiti tehtävänsä loistavasti ja sai tytöt hoitamaan esityksen aivan mahtavasti. Vaikka konsertti oli pitkän kuoroviikonlopun lopuksi tunnelma oli iloinen ja pirteä.
Ennen konserttia tytöt paistattelivat kansallispuvuissa päivää kampus aluelle ja saivat auringosta vielä lisää energiaa esitykseen.
![]() |
Ennen konserttia 21.4.13 Musican edessä. |
Onnen toivotukset jokaiselle erikseen. |
Konsertti ohjelmisto koostui Venetsian kuorokonsertissa esitettävistä kilpailukappaleista. Kuoro osallistuu nuorisokuorosarjaan sekä kansanmusiikkisarjaan ja jos kaikki hyvin menee Grand Prix kilpailuun. Konsertissa laulettiin kaikki kilpailukappaleet läpi ja hiukan extraakin.
Konsertti aloitettiin nuorisokuoro-ohjelmistolla |
"Soudetaan Soudetaan" |
Konsertti oli onnistunut ja tytöille oli hyvä mieli. Nyt odotettaan matkaan pääsyä, pitkään ei tarvitse odottaa - perjantaina jo lähdetään!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)