Takana on pitkä päivä osalla koulua ja osalla koulun lisäksi virsilaulutapahtumaa. Kiva on kuitenkin kokoontua muiden samasta asiasta tykkäävien seuraan laulamaan. Iloinen puheensorina valtaa tilan, kun mahdollisuus sille tulee.
Äänenavauksessa harjoitellaan lihasten ja äänen yhteispeliä. Tuuli kannustaa ja ohjaa. Laulajat koittaa venyttää ääntä. Osa sitä on koko päivän jo jumpannut virsien ja esityskappaleiden kanssa jatkaen vielä illalla. Opittu on päivän aikana paljon niin virsistä kuin muustakin ja nyt vielä laulamisesta yhdessä ja oman äänen hallinnasta. Vaikeaa ja vaikka olisi laulanut kauan aina löytyy uusia asioita.
Äänenavausta |
Tuuli äänenmuodostaja seuraa harjoituksia |
Kuoronjohtaja Sanna näyttääkin tällä kertaa edellisellä kuoroviikonlopulla kuvattuja videoita. Kappale kappaleelta käydään läpi mitä videolla näkyy ja kuuluu vai kuuluuko?
Videoiden seuraamista harjoituksissa |
Kiinnostuksella katsotaan ja kommentoidaan ja sitten lauletaan paremmin. Kovaa työtä ja kuoronjohtaja Sanna on tinkimätön. Etsitään oikeaa korkeutta ja oikeaa tahtia. Alusta aloitetaan useasti ja pianolla haetaan oikeaa säveltä.
Välillä harjoitellaan koreografiaa ja askelia. Youtubestakin otetaan mallia. Posket punottaa ja kuumakin on. Ilo kuitenkin näkyy silmissä, vaikkä "Käppeessä" pitäisi olla äkäinen ja vihainen ja polkea jalkaa.
Yhteiset harjoitukset päättyy Lorulaileen katsomiseen ja miettimiseen ja sitten jatketaan vielä pienellä porukalla kilpailukappaleiden hiomista. Iloista ja innokasta ja väsynyttä porukkaa - matka lähenee ja kilpailu. Tahto osata ja laulaa oikein sekä parhaiten tässä Venetsian kilpailussa on tahto, joka saa jaksamaan jatkaa.
Viikonpäästä viimeiset harjoitukset ennen matkaa! Tuntuu että opittavaa on vielä ja rimaa ei todella pidetä matalalla!!! Päivä on pitkä, mutta ilo kantaa ja antaa voimaa. Näytetään mihin tämän porukan ääni riittää - kultainen ääni! Sehän riittää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti