keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Ensimmäinen kilpailu takana - Upea veto!

Nyt on ensimmäinen kilpailu takana. Vox Aurea lauloi sarjan G2
kilpailussa ensimmäisenä. Sarjassa on kolme kuoroa eli Vox:n lisäksi: The Duke of Cornwall Singers Etelä-Afrikasta ja Koritsia Ruotsista. Jännän kilpailusta tekee se että Koritsia laulaa yhden saman kappaleen kuin Vox eli Jaakopin pojat.

Vox Aurea ja "Jakobin pojat"

Iloisella mielellä Vox saapui fanfaarien saattelemana lavalle. Koska kilpailun sarja alkoi heidän esityksellään soitettiin fanfaareja ja kyllä se nosti tyttöjen ilmapiiriä kovasti. Mielestäni kuoro onnistui kappaleissaan ja etenkin Jaakobin poikien jälkeen tuomarit keskustelivat keskenään. Onkä tämä hyvä merkki vai ei?
tuomaristo

Etelä-Afrikkalainen poikakuoro, joka jo aikaisemmin sulatti tyttöjen sydämet esiintyi toisena. Kuorossa on noin 20 laulajaa ja he esittivät aika perinteisiä kuorolaulukappaleita. Vaikka pojat olivat hurmanneet tytöt eivät hurmanneet laulullaan yleiröä tällä kertaa. Heidän esityksesä oli parempi avajaisgaalassa. Jännää heissä oli myös se että antoivat äänet huuliharpulla.
Etelä-Afrikan pojat
Kolmas kuoro oli Ruotsista Koritsia jossa oli noin 30 laulajaa tyttöjä kaikki iältään noin 16-20 vuotiaita. Kuoro lauloi myös aika perinteisesti ja heillä oli flyygelisäestys yhdessä kappaleessa. Jaakobin pojat kappaleen he lauloivat hiukan perinteisemmin kuin Vox. Heidän esityksensä ei aiheuttanut niin paljon tuomareiden keskuudessa keskustelua kuin Vox:n esitys.
Koritsia Ruotsista
Kilpailu on nyt ohi nuorisokuoro osuudesta, huomenna sitten kansanlaulu osuus.

1 kommentti:

  1. Hauskaa wappua koko köörille!
    Onnittelut kisarupeaman selättämisestä kuoronjohtajalle, laulajille ja urheille hiusten letittäjille!

    VastaaPoista