tiistai 30. huhtikuuta 2013

Ammattilaisen elkeitä

Venetsiassa konsertissa laulettiin mm Cantiga joka kuulosti todella hyvältä kirkon akustiikalla. Kappaleeseen kuuluu aivan ihana soolo, jonka laulaa Jemina Holma.

Harjoitukset ennen Venetsian konserttia
Venetsian konsertissa solisti Jemia koki "black autin" toisessa säkeistössä. Tätä ei kuitenkaan juuri kukaan huomannut, koska hän keksi poimia sanoja niistä kohdista joita muisti. Kuoron johtaja Sanna oli huomannut jotain, mutta ei kuitenkaan huomannut, että sanat ei menneet oikein.

Jeminan ilmekkään ei muuttunut, kun hän kylmän viileästi lauloi ja aivan mahtavasti! Aivan mahtavaa! Ajatelkaa kuinka ammattilaisia meidän laulajat ovat!
Iloinen Jemina konsertin jälkeen.

Venetsian konsertista


Maanantain konsertti Venetsiassa oli siis Chiesa San Moiséssa. Aivan ihana kirkko lähellä Sant Marcon aukiota. Upeita freskoja ja esimerkiksi lampetteja. Akustiikaltaan aivan loistava kirkko ja muilta puitteiltaan myös.
Chiesa San Moisé, Venetsia

Chiesa San Moisé, Venetsia
Konsertin aluksi harjoiteltiin kappaleet lähinnä sen puolesta miten ääni kirkossa kuuluu. Joissakin kohdissa jouduttiin miettimään kuinka kovaa lauletaan, ettei kirkko kaiu liikaa. Ihanasti kuorolaiset keskittyivät ja kuuntelivat ohjeita.
a Vule Kile ma Sango menoa
Odotus ja pukeutumistila ruuhkautui meidän kuorosta pahasti, mutta odottelu ei ollut pitkä. Vessoja oli vain yksi, joten vessajono näin suuren kuoron kanssa oli pitkä ja kaikki eivät ehtineet käydä ennen konserttia vessassa ollenkaan. No tämä ei onneksi kuitenkaan menoa haitanut.
Odottelua ennen konserttia
Konsertin aluksi lauloi Chamber Female Choir Anima venäjältä. Kuoroa johti Irina Ruvinskaya. Kuoron keski-ikä on ehkä noin 35 vuotta ja siinä oli vain joissakin kappaleissa yksi mies muuten siis laulajat naisia. Tällä kuorolla oli kauniit puvut jotka sointuivat mahtavasti takana olevaan alttaritauluun. Kappaleet laulettiin aika perinteisesti. (kuvia ei ole kun ei saanut kuvata!)

Vox Aurea lauloi toisena ja erilaiset kappaleet, laulutyyli ja koreagrafiat korostuivat kyllä. Song of the angles kappaleessa kuulosti ja näytti aivan todella ihanalta kun lopussa kuoro kääntyi alttaritauluun päin. Aivan kuin laulu olisi omistettu alttaritaulun enkeleille.  A vule Kile ma Sango kappale sulatti sydämmet viimeistään ja aplodit oli todella suuret. Minun itkiessä kuoro siirtyi omille paikoilleen.
a vule kile ma sango, harjoituksissa
Tässä makupala kappaleesta Katselin taivaan tähtiä: 


Kolmantena kuorona esiintyi "Gioia Di Cantare" Torum music school children choir Puolasta. Kovin perinteinen koulun kuoro oli melko iso useampi kymmenen laulajaa yhteensä tyttöjä ja poikia. Tyttöjä oli kuitenkin enemmän.  Kuoro lauloi nuoteista. Lauloi kyllä hyvin.

"Gioia Di Cantare" Torum music school children choir Puolasta
Vox Aureaa tultiin oikein vielä jälkikäteen kiittelemään hienosta esityksestä  - Hienoa!

Ensimmäinen kilpailupäivä - jännitystä ilmassa....

Tänään on ensimmäinen kilpailupäivä. Esitämme kilpailusarjan G2 kappaleet:

Dicunt infantes Domina laudes
Song of the Angels
Jaakopin pojat
Dragana i slavejat

Jännitystä on ilmassa... kohta lähdetään kilpailupaikalle.

Venetsisaa otettu ryhmäkuva

maanantai 29. huhtikuuta 2013

ensi tuntoja Venetsiasta - kyyneleitä ja iloa

Suuntasimme tänään vesisateessa Venetsiaan. Kuoro konsertoi upeassa vanhassa kirkossa Venetsian keskustassa. Tässä pari kuvaa harjoituksista.
 Konsertti oli samassa kirkossa kahden muun kuoron kanssa. Toinen kuoro oli Moskovasta ja toinen Puolasta. Itselläni kyllä kyyneleet virtasi, kun konserttia kuuntelin. Aivan mahtavaa!




Huomenna sitten itse kilpailu alkaa meidän osalta!

Uuteen viikkoona - kertausta eilisistä avajaisista

Eilen illalla oli kisojen avajaiset ja tytöt ja huoltajat olivat aika innoissaan. Näimme kilpailevat kuorot ja kuulimmekin niistä joitakin. Kilpailu tuntuu käsin kosketeltavalta ja jännityksen voi aistia mutta silti mieli on iloinen. Täällä voidaan löytää kansainvälisiä kavereita, joilla on sama harrastus!
akustiset harjoitukset: Käppeetä vedetään ja ilmeet hirveän äkäiset - ihan pelottaa!
Akustisissa harjoituksissa tuli selväksi että olemme kilpailussa, koska meitä oli kuuntelemassa muiden kuorojen edustajat. Mutta ei hätää, voidaan olla ylpeitä! Vox Aurea on hieno kuoro!

Kulkueessa ja avajaisissa nähtiin että kuorojen koko ja ikärakenne vaihtelee paljon. On monia kuoroje joissa laulaa vain aikuisia ja on myös esimerkiksi armeniasta kuoro jossa on viisi naista ja australiasta kuoro jossa on varmaan 60 laulajaa.
Australialainen kuoro

Kuoron koko ja ikä voi vaihdella mutta kilpailussa tärkeintä onkin sitten laulun puhtaus sekä ohjelmisto ja mikä niiden yhdistelmistä tehoaa tuomaristoon. Tuomarit olivat kansainvälisiä. Katsotaan miten me vetoamme heihin.

Maanantai on hyvä viettää Venetsiassa!

Tänään suuntamme Venetsiaan heti aamusta. Aamupala jo klo 7 ja sitten bussiin. Konsertti alkaa klo 11. Konsertin jälkeen tutustumme Venetsiaan. Tässä muutamia kuvia makusteltaviksi.
Saimme vieraita suomesta!



Kuinka moni näki meidät webbikamerasta eilen? Koitimme olla juuri sillä kohtaa että näette.

Yllätyksellinen iltaruokailu 27.4.2013

Lauantai illaksi oli huoltajat varanneet hotellimme läheltä meille pöydät paikallisten suosimasta ravintolasta. Matkanjohtaja Päivi oli tehnyt esityötä ja löytänyt ravintolasta kehuja netistä. Ravintola olikin todella lähellä hotelliamme ja siksi oikein sopiva meille. Palvelu oli nopeaa ja paikka ihan täynnä. Annokset tulivat nopeasti ja valinnan vaikeutta oli, koska hyviä vaihtoehtoja oli niin paljon.
Monet valitsivat salaatin, koska päivällä syöty pitsa ja pasta täytti vielä mahaa. Tässä alla pari mallia salaatti annoksista. Syömme siis aika terveellisesti!
Salaatin mallia: salaatti ala Braciliana

Salaattia ja alkupaloja

Ruokalista ovat monella kielellä, mutta ei suomeksi. Käännämme ruokia ja ainesosia minkä kerkiämme, mutta aina ei voi tietää minkä näköinen annos on tulossa. Alla pari kuvaa Tuulin annoksesta. Todella hieno valinta! Annos liekehti vielä pöytään saapuessa ja kuten näette yllätys oli suuri.

Odotettu annos saapuu pöytään.

Liekehtivä annos (liekit ei näy mulla ilme kertoo kaiken!).
 Valitettavasti paljastui sitten ettei annos ollutkaan Tuulin, vaikka oli kyllä hieno liekkeineen kaikkinen. Harmi! Kiireessä tarjoilijoille tuli virhe :) Kuvassa ilme kertoo kuinka yllättyneitä tytöt oli ja kuinka kiinnostava annos oli liekehtiessään.